Ylläs-Levi Hiihto 2025

Otsikon kuva: Rami Valonen / Ylläs-Levi Hiihto

Elämäni ensimmäinen massahiihto takana ja samalla tuli tehtyä oma matkaennätys, sillä en ole aiemmin näin pitkää lenkkiä hiihtänyt putkeen! 🙌 Osallistuin 4.4.2025 järjestettyyn Ylläs-Levi Hiihdon perinteisen 55 km matkalle, jossa hiihdettiin nimensä mukaisesti Ylläkseltä Leville upeissa tunturimaisemissa.

Olin jo pidempään haaveillut johonkin hiihtotapahtumaan osallistumisesta ja olin sen tavoitteisiinikin jo listannut. Savonia-hiihto, johon minun piti alunperin osallistua, peruttiin vähäisen lumen takia. En oikein saanut aikaiseksi päättää, mihin tapahtumaan osallistuisin, kun mielekästä tapahtumaa läheltä ei oikein löytynyt. Sitten kohtalo puuttui peliin: Voitin arvonnassa osallistumisen itselleni ja kaverille Ylläs-Levi Hiihtoon! Aluksi vähän hirvitti pitkät matkavaihtoehdot 55km ja 70km, varsinkin kun hiihtokilometrejä oli kertynyt tälle kaudelle mittarin aika hintsusti huonosta lumitilanteesta johtuen. Onneksi sain ystäväni Katrin ylipuhuttua mukaan ja päätimme yhdessä ottaa 55km haasteen vastaan.

Saavuin Ylläkselle päivää ennen tapahtumaa ja pääsin kerran verryttelemään hiihtoladulle ennen kisaa. Se oli oikein hyvä, koska etelässä oli ladut jo sulaneet melkein 2 viikkoa sitten ja minulle oli tullut pakollinen tauko hiihdoista. Sen kyllä huomasi, koska alku oli todella takkuista ja tuntui että sykkeet nousi heti. Toki kelikin oli aika pehmeä kun lämpöasteitä oli melkein 10 jopa Ylläksen korkeudella. Mutta hyvä että sain ”kenraaliharjoituksen” ja sain tehdä sen vielä loistavassa seurassa, koska triathlonaikojeni seurakaveri oli myös osallistumassa hiihtoon vapaalla ja pääsimme yhdessä laduille vaihtamaan kuulumisia.

Ylläs-Levi on siinä mielessä ainutlaatuinen, koska siinä hiihdetään paikasta A paikkaan B, eli lähtövalmisteluissa piti myös miettiä mitä tavaroita haluan kisajärjestäjien kuljettavan maalialueelle. En oikein osannut miettiä pakattavaksi muuta kuin kuivat, lämpimät vaatteet, peseytymisvälineet ja tietysti syötävää ja yksi palkinto-olut 😎 Harmi vaan että tuo palkinto-olut oli rikkoontunut kuljetuksen aikana ja perillä minua odotti märkä reppu ja oluen hajuinen pyyhe 😅 Onneksi vaihtovaatteet olivat säästyneet olutsuihkulta!

Mutta siirrytäänpä sitten itse tapahtumapäivään. Haimme numerolaput jo edellisenä iltana, jotta ei tarvinnut enää tapahtumapäivänä miettiä muuta kuin ajoissa paikalle pääsemistä. Majoituin Lapland Hotels Saagassa Ylläsjärvellä, joten olin tilannut etukäteen kuljetuksen Äkäslompoloon lähtöalueelle. Aamupalalla söin ison annoksen kaurapuuroa (kuten joka aamu) ja vähän extrana croissantia kahvin kera. Minua huvitti aamupalalla kun samaan aikaan aamupalalla oli 70km hiihtäjiä ja suurin osa oli selkeästi ihan tosissaan tulossa kisaamaan, ainakin juttujen perusteella. He myös spekuloivat että miten verrytellä, samalla kun itse mietin että itseltä jää kyllä verryttelyt väliin että jaksan maaliin asti 😂 Ennen bussia kerkesin näkemään 70km lähdön, joka lähti aivan hotellini nurkilta. Jo siinä tapahtui useampikin kolari ja kaatuminen, yksi jopa joutui keskeyttämään tässä vaiheessa. Joten tästä otin opikseni että alku rauhassa jonon etenemistä tarkasti seuraten. 🫡

Bussissa oli hilpeä tunnelma, ainakin takapenkillä! Onneksi muitakin oli lähdössä laturetkeilemään ja voittamaan lähinnä itsensä. Muutama kokenut kävijä oli antamassa vinkkejä missä on pahimmat mäet ja parhaat snaksit. Lähtöpaikalle päästyäni tuli selväksi että isosta tapahtumasta on kyse, koska kuhina oli aikamoinen ja musiikki pauhasi! Kävin nopeasti vessassa, vaihdoin monot ja sitten vaan kamat bag droppiin. Lähtöalueella oli kunnon festivaalitunnelma kun musiikki soi, kuuluttaja nostatti tunnelmaa samalla kun kilpailijat etsivät sopivaa lähtöpaikkaa itselleen. Lähtöryhmiä oli kolme tavoiteajan mukaan ja olin ilmoittaunut kolmanteen, koska tavoitteenani oli vain päästä maaliin ehjänä ja jotenkin kunnossa. Sitten ei muuta kun sukset jalkaan ja odottamaan lähtölaukausta!

Lähtöpamauksen jälkeen ruuhka oli aikaimoinen. Lähtö tapahtui Äkäslompolon jäältä ja se oli nimensä mukainen – aivan jäässä. Jarruja ei siis ollut vaan piti mennä todella varovasti ettei törmää edellä oleviin. Edellisenä päivänä oli ollut plussaa ja ladut oli ajettu illalla. Yön aikana ja tapahtuman aikaan oli pakkanen, joten voitte vaan kuvitella kuinka kovat ja jäiset ladut olivat – ei siis ollut luisto-ongelmia tänä vuonna 😅 Jäisistä laduista johtuen myös kuuluisa Kukastunturin nousu oli jätetty tänä vuonna pois, koska lasku ei olisi ollu turvallinen näin jäisissä olosuhteissa. Aluksi se vähän harmitti, mutta kun päästiin matkaan niin olin ihan tyytyväinen ettei niin jäisillä laduilla tarvitsisi laskea mitään niin pahaa mäkeä. Myöskään ylämäkeen ei meinannut saada pitoa, joten nousukin olisi ollut aika haastava.

Alun ruuhka alkoi aika nopeasti helpottaa, koska jo kukastunturin nousun kohdalla (3 km) oli jo hyvin tilaa mennä. Koska vapaa ja perinteinen oli eri päivinä, oli laduille ajettu useampi perinteisen ura, joten kaikille löytyi tilaa hyvin. Ainoastaan pahimmat mäet oli jätetty siihen kuntoon että pystyi auraamaan jos oli tarvetta. Alku sujui hyvin, intoa oli ja piti vähän rauhoitella menoa, ettei voimat lopu liian aikaisin. Ensimmäinen kaatuminen tapahtui noin 12 km kohdalla. Kuten sanoin, ladut oli jäiset, mutta sen lisäksi roskaiset – tuuli oli aikamoinen ja puista lensi paljon roskaa ladulle. Olin juuri lykkäämässä vauhtia alamäkeen kun toinen sukseni tökkäsi. Onnistuin korjaamaan tasapainon, mutta sitten toinen sukseni tökkäsi uuteen roskaan enkä enää saanut tasapainoa korjattu ja kaaduin vauhdissa pyllylleni jäiseen latuun – eikä vauhti muuten heti pysähtynyt vaan liuin aika pitkän matkan mäkeä alas 😅 Hanuri sai siis mukavan kuorinnan ja onneksi housut säilyivät ehjänä, koska tunne oli semmoinen että housut olisivat voineet mennä rikki. Kysyinkin ystävältäni Katrilta että eihän mun housut ole rikki etten täällä peppu paljaana hiihtele 😅 12 km jälkeen alkoi inhottava hivuttava nouseminen jota jatkui pitkään. Koska pitoa ei ollut, ylämäet tuntuivat kestävän ikuisuuden. Pito-ongelma oli kaikilla ja osa päätti ottaa sukset jalasta ja kävellä mäet, koska oli niin turhauttavaa sutia mäkeä ylös. Pitkän ja hivuttavan nousun jälkeen tuli reitin ensimmäinen musta alamäki ja siinä tapahtui seuraava kaatuminen – ja se olikin jo vähän pahempi. Porukka oli ylämäkien takia vähän taas kokoontunut ja lähdimme letkassa laskemaan. Tuli vähän yllätyksenä kuinka paha mäki oli – se oli jyrkkä, mutkainen, kalteva ja sanoinko jo että jäinen. Takaa tuli hiihtäjä, joka meni ohitseni koska ei saanut hidastettua vauhtia (itse aurasin ladulla). Hän ei saanut käännettyä mutkaan, joka oli kalteva ja osui edelläni menneeseen Katriin ja he kaatuivat. Minulla ei ollut tilaa väistää siinä vauhdissa vaan kaaduin samaan rysäkkään. Onneksi ketään ei pahemmin sattunut ja varusteetkin pysyivät ehjänä. Ihme oli myös ettei kukaan takaa tullut törmännyt meihin! Tästä opiksi ensi vuoteen että ota oma tila pahimpiin mäkiin. Alamäkien jälkeen alkoi selkeästi tasaisempi pätkä, joka oli hurjien ja jäisten mäkien jälkeen oikein tervetullutta. Ladut olivat liukkaat, joten tasatyönnöllä pääsi hyvin etenemään, paitsi silloin kun vastatuuli kiusasi. Olin päättänyt ottaa nestettä ja vauhtikarkin aina 30 minuutin välein + pysähtyä aina huoltopisteellä ottamaan jotain mitä on tarjolla. Pysyin hyvin suunnitelmassani vaikka välillä ärsyttikin pysähtyä kun oli päässyt hyvään vauhtiin. Mutta kokonaisuuden kannalta muutaman minuutti ei tunnu missään. Ehkä ensi vuodeksi voisi miettiä paremman juomavaihtoehdon kun lantiolta irroitettavan hiihtojuomavyön.

Aloimme pikkuhiljaa lähestyä Leviä. Tasaisempi osuus päättyi vähän ennen Kätkälaavua, eli noin 12 km ennen maalia. Lopussa Leville laskiessa oli vielä yksi inhottavampi jäiseen mutkaan päättyvä pitkä alamäki, jossa vielä tuli vastaan täyttä vauhtia ambulanssimoottorikelkka vilkut päällä, mutta sen kohtaamisen pysyin kaikesta huolimatta pystyssä 😅 Yhteensä kaaduin koko reissun aikana 4 kertaa (!!) kun koko hiihtokautena olin kaatunut yhteensä vain kerran. Eli haastavat olosuhteet oli 😅 Kun matkaa oli jäljellä 4km, minulla alkoi tulla seinä vastaan. Olin nauttinut energiaa suunnitelman mukaan, mutta selkeästi minun olisi pitänyt lisätä sitä vielä loppua kohden. Tämä opiksi ensi kertaan. Jaksoin kuitenkin painaa seinän läpi ja lopulta se maali siellä häämötti! Lopuksi oli vielä pieni lasku mutkalla Levin maalialueelle ja se meinasi mennä pitkäksi kun voimat oli jo niin loppu. Maalisuoralla vielä pieni kiihdytys ja mitali kaulaan! Fiilis oli aivan huippu kun tajusin, että selvisin maaliin ja hiihdin samalla pisimmän hiihdon mitä olen ikinä hiihtänyt. AIkaa 55 km minulta kului 5h 31min eli keskivauhti oli aikalailla 10 km/h, joka on kyllä tämmöiselle sunnuntaihiihtäjälle oikein hyvä! Maaliin pääsyn jälkeen oli kyllä niin euforinen (mutta väsynyt) olo, että meinasin unohtaa että osallistumiseen kuului myös ruokailu. Nopeasti suihkuun, kuivat vaatteet päälle ja sapuskaa naamariin ennen kuin bussikyyditys lähti kohti Yllästä. Suihkussa paljastui kaatumisten jättämät jäljet – oli sekä nahka rikki että isoja mustelmia niin reidessä kuin hanurissakin. Eli reissusta jäi muistoksi muutakin kuin mitali 😏😄

Yhteenvetona voin sanoa että Ylläs-Levi Hiihto on hyvin järjestetty hiihtotapahtuma, johon on ensikertalaisenkin kiva osallistua. Ladulla on hyvin monentasoista hiihtäjää ja puhe pulppuaa pitkin matkaa iloisesti kanssahiihtäjien kanssa. Järjestelyt ovat simppelit ja hyvin ohjeistettu. Taukopaikoilla oli hyviä eväitä ja talkoolaiset (joista suurinosa oli koululaisia) aivan loistavia hengennostattajia. Aion ehdottomasti osallistua myös ensi vuonna! Saas nähdä vaikka tästä tulisi joka vuotinen perinne 😏 Voin siis koko sydämestäni suositella tätä hiihtotapahtumaa kaikille hiihtoon hurahtaneille!