Treenaaminen pikkulapsiarjessa

Ei ole mikään varjeltu salaisuus, että pikkulapsiarki on ajoittain haastavaa ja kuluttavaa, eikä silloin välttämättä löydy aikaa omalle hyvinvoinnille niin paljon kuin toivoisi. Kaksosemme ovat kirjoitushetkellä vajaa kaksivuotiaita ja vaikka se on isossa mittakaavassa aika lyhyt aika, on näiden parin vuoden aikana kertynyt pankkiin muutamia keinoja oman hyvinvoinnin lisäämiseen hektisessä arjessa. Olen itse jo palannutJatka lukemista ”Treenaaminen pikkulapsiarjessa”

Meille tulee kaksoset!

Iloisia uutisia: perheemme kasvaa toukokuussa identtisillä kaksostytöillä 🥰 Raskaus on luonnollisesti vaikuttanut treeneihin ja loppuvuotta kohden tilastot lähtivätkin tasaiseen laskuun niin tehojen kuin treeniaikojen suhteen. Tulen erillisissä postauksissa kertomaan raskauden aikaisesta liikunnasta ja ravinnosta. Varsinkin tavoitteellisesta liikunnasta raskauden aikana on hyvin vähän tietoa saatavilla ja haluankin jakaa omia kokemuksiani ja keräämääni tietoa mikäli joku sielläJatka lukemista ”Meille tulee kaksoset!”