Matka kohti elämäni kuntoa voi alkaa!

Elettiin marraskuuta 2020. Elämää koronan tuomien rajoitusten kanssa oli jo yli puoli vuotta takana ja ties kuinka paljon edessä. Arki oli muutenkin muuttunut hyvin olennaisesti, sillä olimme poikaystäväni kanssa asuneet Ruotsissa elokuusta lähtien. Olo oli väsynyt, vetämätön ja raskas. Myös elopainoa oli päässyt kertymään kuin huomaamatta. Jotain oli tehtävä, koska kaikki tämä vaikutti yleiseen jaksamiseeni ja mielialaani. Ja valehtelisin jos väittäisin ettei myös ulkomuodon kiinteytyminen olisi kiinnostanut. Niimpä tein sen mitä niin moni muukin tässä vaiheessa: Ostin nettivalmennuksen, jotta saisin itseni taas “ruotuun”. Koska salilla en ollut käynyt moneen kuukauteen ja muutenkin urheilu oli ollut lähinnä koiran kanssa lenkkeilyä ja epäsäännöllistä ratsastamista, päädyin ostamaan Nanna Karalahden Rookies -valmennuksen, johon kuuluu sekä treeniohjelma että ruokavalio. Ohjelman valinnassa tärkeää oli, että treenit pystyy tekemään myös kotona, koska en ollut vielä käynyt Ruotsissa kuntosalilla ja koronatilanne hieman huolestutti: Uskallanko käydä salilla, varsinkin kun joudun usein käymään pahimpaan ruuhka-aikaan työpäivän jälkeen? Lisäinspikset ruokavalioon tulivat myös tarpeeseen, koska arjessa helposti huomaa, että muutama sama ruoka pyörii viikosta toiseen listalla. 

Somevaikuttajien nettivalmennuksista voi olla montaa mieltä, mutta minulla se toimi juuri niinkuin toivoinkin: Se toi takaisin innon liikuntaan ja terveelliseen elämäntapaan. En suorittanut 8 viikon ohjelmaa orjallisesti, vaan poimin ne asiat jotka omaan arkeeni sopi. Välissä oli myös parin viikon joululoma ja matka Suomeen, joten tiesin jo aloittaessani, etten pysty suorittamaan ohjelmaa täydellisesti ja se helpotti paineita heti alusta lähtien. Tykkäsin myös Nannan periaatteista, joissa tähdätään elämän mittaisiin muutoksiin, ei parissa kuukaudessa tehtäviin megamuutoksiin. Ja tärkeintä kaikista: liikunnan ilo heräsi taas henkiin. Uskaltauduin myös salille ja huomasin kuinka hölmö salikoronapelkoni oli ollut: Ruotsin kotikylämme sali on uusi ja todella tilava, joten jokaiselle liikkujalle riittää tilaa vaikka kuinka. Pidän myös siitä, että kaikki putsaavat laitteet ennen ja jälkeen käytön (jota ei ikävä kyllä Suomessa vieraillessani saleilla tehty). Myös aerobisia laitteita on reilusti ja niiden ympärillä on hyvin tilaa. Lopulta valmennuksen aikaiset tulokset jäivät aika laihoiksi: Painoa minulta ei tainnut lähteä yhtään ja vyötäröltä lähti muutamia senttejä. Entinen minä olisi pettynyt ja todennäköisesti heittänyt kirveen kaivoon tässä vaiheessa, mutta onneksi tällä kertaa suurin muutos oli tapahtunut pääni sisällä. Nannan oppien mukaan elämässä ei ole enää resahduksia ja ruotua – on vain elämää, jota eivät muutamat huonot valinnat romuta, kunhan perusta on kunnossa. 

Nyt kun liikunnan into on taas saatu takaisin, niin mistä ihmeestä sain päähäni näin hullun tavoitteen kuin puolitriathlonin vetäminen? Oikeastaan idean siemen kylvettiin jo kesällä 2020, kun ystäväpariskuntamme pyysi minut ja poikaystäväni polkemaan heidän kanssaan Saariston rengasreitin (n. 200 km). Huomauttaisin, että tässä vaiheessa en ollut käytännössä ollenkaan harrastanut kestävyyslajeja tavoitteellisesti. Pisin pyörälenkkini oli ollut jotain 20 kilometrin paikkeilla. Yllytyshullun luonteeni takia kuitenkin lähdin mukaan. Kerkesin muutaman kuukauden totuttaa kroppaani hieman pidempiin pyörälenkkeihin. Kun pyöräretki viimein koitti, yllätyin siitä, kuinka hyvin jaksoin muiden mukana, vaikka olin ainoa, jolla ei ollut kestävyys- tai ammattiurheilutaustaa. Rengasreitin jälkeen tajusin, että olen lokeroinut itseni huonokuntoiseksi ja erittäin epäsopivaksi kestävyysurheilijaksi. Pelkäsin pitkäkestoisia suorituksia ja niiden tuomaa energiavajetta. En myöskään ollut korkeiden sykkeiden ja kovan hikoilun ystävä, vaan pidin itseäni enemmän peruskuntoilijana ja voimaharjoittelijana. Polkiessani lähes 200 km 4 päivän aikana huomasin kuitenkin, että kroppani pystyy myös pitkäkestoisiin suorituksiin ja vaikka reisissä polttelee, pystyn silti polkemaan hyvällä tahdilla. 

Saariston rengasreitti (n. 200 km) takana, huh!

💡 Oppi: Älä lokeroi itseäsi menneisyyden mukaan. Mielellä on todella iso voima ja jos tosiaan uskot jotain, olet myös sitä.

Rengasreitin jälkeen pyöräily jäi yhdeksi lempilajikseni. Muutettuamme Ruotsiin, ensi töikseni ostimme minulle tänne myös pyörän, jolla pääsin tutkimaan uutta kotiseutuani pyörän satulasta käsin. Kun lumet tulivat, vaihtui jalkoihin sukset. Olen pikkuhiljaa alkanut nauttimaan kestävyyslajien tuomasta fiiliksestä. Olen oppinut rakastamaan ylämäkien tuomaa tuskallisen korkeaa sykettä sekä polttelua reisissä, vaikka ennen nämä olivat suurimpia inhokkejani. Entinen kilparatsastaja sisälläni kuitenkin alkoi nostaa päätään ja aloin huomata, että kaipaan jonkun tarpeeksi ison tavoitteen, jota lähden tavoittelemaan. En tiedä miksi, mutta ajatus triathlonista alkoi kiehtoa. Ja kyllä, lähtötasoni huomioon ottaen tavoite on umpihullu. En ole ikinä pyöräillyt yhden päivän aikana yli 70 km. En ole juossut yli kymmeneen vuoteen. Uintitekniikassani on paljon petrattavaa. Mutta siinä juuri tämän suola piileekin: Sen sijaan että masentuisin mahdottomalta tuntuvasta tavoitteestani, minua motivoi aivan suunnattomasti lähteä tälle suorastaan raastavalle tielle kohti elämäni kuntoa. Haluan kokeilla mihin kroppani pystyy, kun vain uskon itseeni.

Tervetuloa seuraamaan matkaani kohti elämäni kuntoa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: