Kun kotikulmat käy tylsäksi

Arki monesti ajaa siihen, että lenkille tulee lähdettyä vain kotiovelta ja lenkit ovat yleensä lyhyitä, mutta tehokkaita 30-60 minuutin puristuksia. Vaikka lenkkejä vähän vaihtelisikin, on usein iso osa lenkistä aina sama, koska lähtöpiste pysyy paikallaan. Itselläni tämä syö motivaatiota ja jo ajatus lenkille lähdöstä puistattaa, koska joudut rullaamaan samat mukulakivikadut tai mutaiset polut joka kertaJatka lukemista ”Kun kotikulmat käy tylsäksi”

Pirkanmaan pyöräilyreissu: Roineen ympäriajo

Kesän ensimmäinen yön yli pyöräilyretki sijoittui tällä kertaa lähiseudulle, nimittäin Pirkanmaalle. Saimme seuraksi ystäväpariskunnan Nooran ja Niklaksen, joten meitä oli yhteensä 4 reipasta polkijaa. Pirkanmaa osui pyöräreissun kohteeksi aika sattumalta, kun löysimme googlettelemalla Pyhänäsin ylläpitämiltä sivuilta valmiiksi suunniteltuja reittejä ja reittien varrelle oli laitettu valmiiksi erilaisia palveluita. Aivan mahtavaa, että näitä valmiitakin reittejä löytyy, etteiJatka lukemista ”Pirkanmaan pyöräilyreissu: Roineen ympäriajo”

Kesä tulee ja treenit kulkee

Kelit ovat olleet mitä mahtavimmat ulkona treenaamiseen, joten upeista ilmoista on tullut otettua kaikki hyöty irti. Myös uusi pyörä on poltellut, joten sitä on mielellään ulkoiluttanut aina sopivan tauon sattuessa. Toivottavasti pian järvevedet lämpenevät sen verran, että pääsen kokeilemaan ensimmäistä omatoimista minitriathlonia! Omatoimisella minitriathlonilla teen kaikki lajit peräkanaa ja näin kokeilen, miltä tuntuu yhdistää lajejaJatka lukemista ”Kesä tulee ja treenit kulkee”

Canyonin pyörä saapui!

Puoli vuotta sitä odotettiinkin, mutta vihdoinkin se saapui kotiovelle, nimittäin uusi pyöräni! Aiemmat pyöräni ovat olleet perinteisiä hybridipyöriä, jotka ovat oikein hyviä pyöräretkille (tarakalle mahtuu tavaraa) ja kaupunki- ja lähiseutuajeluun. Ja varmasti näillä pyörillä olisin hyvin voinut jatkaakin, mutta mieli halusi jo vähän vikkelämmille lenkeille. Olin jo pitkään haaveillut maantiepyörästä ja aloitin hakuprosessin kartottamalla maantiepyörienJatka lukemista ”Canyonin pyörä saapui!”

Karanteeniarkea

Muutto takaisin Suomeen: Done. Muuttaminen on aina stressaavaa ja korona toi siihen omat pienet mausteensa. Tavaraa oli kertynyt niin paljon, että jouduimme tulemaan Ruotsista Suomeen kahdessa erässä: Otto lentäen lätkäkassien kanssa ja minä Hugon kanssa täyteen ahdetulla autolla. Jotta pääsi edes nousemaan laivaan, oli oltava dokumentti negatiivisesta koronatestistä. Testitulos katsottiin pariinkin kertaan ja vielä SuomenJatka lukemista ”Karanteeniarkea”

Matka kohti elämäni kuntoa voi alkaa!

Elettiin marraskuuta 2020. Elämää koronan tuomien rajoitusten kanssa oli jo yli puoli vuotta takana ja ties kuinka paljon edessä. Arki oli muutenkin muuttunut hyvin olennaisesti, sillä olimme poikaystäväni kanssa asuneet Ruotsissa elokuusta lähtien. Olo oli väsynyt, vetämätön ja raskas. Myös elopainoa oli päässyt kertymään kuin huomaamatta. Jotain oli tehtävä, koska kaikki tämä vaikutti yleiseen jaksamiseeniJatka lukemista ”Matka kohti elämäni kuntoa voi alkaa!”