Kun kotikulmat käy tylsäksi

Arki monesti ajaa siihen, että lenkille tulee lähdettyä vain kotiovelta ja lenkit ovat yleensä lyhyitä, mutta tehokkaita 30-60 minuutin puristuksia. Vaikka lenkkejä vähän vaihtelisikin, on usein iso osa lenkistä aina sama, koska lähtöpiste pysyy paikallaan. Itselläni tämä syö motivaatiota ja jo ajatus lenkille lähdöstä puistattaa, koska joudut rullaamaan samat mukulakivikadut tai mutaiset polut joka kerta lenkille lähtiessä. Sen takia viikonloppuna onkin kivempi lähteä vähän eri reiteille, kun aikaa on enemmän käytettävissä. Kirjoitin aiemmin vinkkejä siitä, miten pitää motivaatiota yllä, ja välillä on hyvä elää niinkun opettaa. 😜

Torstaina halusin laittaa uuden gravelini todelliseen testiin ja lähdin lähiseutujen hiekkateille seikkailemaan. Hankin pyörääni ”navigointitelineen”, eli telineen johon saa puhelimen kiinni. Nyt on huomattavasti helpompi navigoida uusia polkuja, kun kartta on silmien edessä! Kyseinen teline löytyi edullisesti Motonetistä ja ainakin omaan käyttööni se soveltuu hyvin. Osittain reittini kulki erittäin hyvää ja tasaista hiekkatietä pitkin ja välillä taas ihan melkein metsä/traktoripolkua. Alamäissä kyyti oli välillä aikamoista rynkytystä, mutta tasaisella kyyti saattoi välillä olla jopa ihan miellyttävää. Plussaa siitä, että hiekkateillä saa mennä aika omillaan eikä muuta liikennettä juurikaan ole. Miinusta siitä, että jos joku muu (lue: auto) sattuu samalle reitille, näin lämpimillä keleillä saa ohikulkijan jälkeen ajaa aikamoisessa pölypilvessä.

Sunnuntaina lähdimme ystäväni Minnan kanssa yhdessä uusille reiteille, kun nämä Hämeenlinnan vaihtoehdot alkaa olla jo jonkun verran koluttu. Ostimme junaliput, otimme pyörät kyytiin ja suuntasimme Toijalaan suunnitelmissa kiertää Pikku-Vanaja (n. 45 km). Lämpömittari näytti sunnuntaina +24 astetta, joten vettä ja aurinkorasvaa sai varata mukaan reilusti. Junamatka Hämeenlinna-Toijala maksoi 4,10€ suuntaansa ja pyörän sai lähijunaan ottaa mukaan maksutta. En ole ikinä ennen matkustanut pyörällä junassa, joten kokemus oli minulle ihan uusi. Yllätyin kuinka helppoa (ja edullista) pyörällä matkustaminen varsinkin lähijunissa on! Tulen ehdottomasti jatkossakin hyödyntämään, koska näin saa reitteihin vaihtelua ja voi polkea pidemmälle ja ottaa sitten junan takaisin kotiin.

Toijalaan päästyämme lähdimme kiertämään Pikku-Vanajaa myötäpäivään. Valmis reitti löytyi jälleen kerran Pyhänäsin sivuilta, joten ei tarvinnut muuta kuin laittaa puhelin navigointitelineeseen ja eikun matkaan! Pysähdyimme ensimmäisen kerran Valkeakosken torilla jäätelöllä. Seuraava pysähdys olikin jo viime reissulla tutuksi tulleella Sääksmäen sillalla. Tällä kertaa meillä oli aikaa pysähtyä kahvilla sillan kupeessa olevaan Silta cafeen. Paikka oli ihanan retro ja vitriineissä oli herkullisia, itseleivottuja suupaloja.

Tauon jälkeen ei ollutkaan enää muuta kuin keretä takaisin seuraavaan junaan. Oikeastaan tähän asti (n. 31 km) oli päässyt kulkemaan kokoajan pyörätietä, mutta Sääksmäestä eteenpäin joutui hetken polkemaan autotien laitaa. Kerkesimme hyvin junaan ja junamatka vietettiinkin Minnalle uutta Canyonin pyörää valitessa. 😅 Minna pääsi testaamaan mun pyörällä ajoa ja hinku uuteen pyörään vain kasvoi. Saas nähdä saadaanko ensi kesänä kunnon Canyon-pyöräilyjengi kasaan Hämeenlinnan suunnalle!

Yhteensä pyöräilyä tuli koko reissulle, kun lasketaan myös ajot juna-asemalle ja takaisin kotiin, noin 58 km. Tuossa helteessä pyöräily muistutti, että nestettä pitää muistaa juoda kunnolla, nimittäin lenkin jälkeen päätä jomotti koko loppuillan.

ps. Vinkkailkaa omia lemppari pyöräreittejänne Etelä-Suomessa, kaikki ideat on tervetulleita 😊