Gravelista maantiepyörä

Ulkopyöräilykausi on vihdoinkin päässyt täyteen vauhtiin! Kelit ovat sen verran lämpimät että nyt pärjää jo ilman hanskoja ja suurinosa teistäkin on jo siinä kunnossa että niillä on miellyttävä ajaa. En sano että olen sokerista, mutta sen verran mukavuuden haluinen pyöräilijä olen, että jos ulkona on vielä liian kylmä, poljen treenini mielummin sisällä. 🙈 Eniten se johtuu varusteista – minulla ei vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi lämpimiä, mutta hengittäviä pyöräilykamoja, jotta kylmällä pyöräily olisi miellyttävää.

Kaivoin Canyon Grailini varastosta pääsiäisenä ja avasin ulkopyöräilykauden kun maassa oli vielä lunta. Välillä piti polkea pienen lammen kokoisessa vesilätäkössä, välillä jäällä ja välillä taas mudassa. Pakko myöntää ettei ainakin yksitoikkoista ollut 😅 Tuolloin ei tullut mielenkään lähteä liikkeellä muulla kuin gravelilla, mutta pian alkoi silmissä siintää jo kesä ja lämpimät asfaltit. Niimpä otin yhteyttä paikalliseen pyörähuoltoon ja kysyin, onnistuuko heidän kauttaan hankkia graveliini tuplakiekoiksi maantierenkaat. Ja sehän onnistui!

Tälläisissä maisemissa ajettiin vielä huhtikuun puolella.

Tällä viikolla uudet renkaat vihdoinkin saapuivat. Samalla pyörääni tehtiin kausihuolto kun kevään ekoilla lenkeillä vaihteet olivat hieman oikutelleet. Nyt kelpaa taas rullailla tämä kesä.

Uudet renkaat alla odottelemassa ensimmäisiä kilometrejä.

Päädyin hankkimaan graveliini myös maantierenkaat, koska suurin osa lenkeistäni kulkee pääosin asfaltilla tai ainakin voin valita reittini niin, että kuljen vain päällystettyä tietä. Haaveissani on pidemmät lenkit, joten vauhdikkaammat renkaat alkoivat houkuttelemaan. Gravelissa eniten suorituskykyyn asfaltilla vaikuttaa leveät renkaat, jotka aiheuttavat luonnollisesti enemmän vierintävastusta. Triathlon-seurassani vinkattiin, että vaihtamalla graveliin maantierenkaat voi nostaa keskinopeutta jopa 2-4 km/h. Gravelin ajoasentoa on vaikeampi muuttaa yhtä aerodynaamiseksi kuin maantiepyörässä, koska pyörän mitoitukset ovat hyvin erilaiset ja gravelilla ajoasento on hieman pystympi maantiepyörässä. Mutta jo tuolla renkaiden vaihdolla voi saada tuntuvaa muutosta, joten se kuulosti kokeilemisen arvoiselta asialta. Myös aerotankoa vinkattiin, jotta ajoasentoa saa matalammaksi ja lähemmäksi triathlonpyörän ajoasentoa. Sitä en ole vielä hankkinut, mutta ehkä jossain vaiheessa sekin tulee eteen.

Nyt on kiekkoja mistä valita!
40mm gravelrengas vs. 28mm maantierengas

Miksi päädyin hankkimaan toiset kiekot pyörääni? Eikö olisi ollut helpompi hankkia uusi tai toinen pyörä?

Varmaan halvempaa ja helpompaa olisi ollut hankkia maantiepyörä tuohon kylkeen, mutta suurimmat syyt miksi niin en halunnut tehdä, olivat tilan puute ja käytännöllisyys. Meillä on tällä hetkellä 2 sähkömaastopyörää ja 3 hybridipyörää gravelini lisäksi, joten tilaa pyörien säilytykselle ei ole loputtomasti. Toiset kiekot eivät vie niin paljon tilaa kun toinen kokonainen pyörä. Myös jos lähden pyörän kanssa lomalle/reissuun, sen sijaan että ottaisin kaksi pyörää mukaan, nyt voin ottaa kummatkin kiekot ja vaihtaa tarvittaessa pohjaan sopivat renkaat paikan päällä. Omassa autossani ei ole koukkua, joten jos olen sillä liikkeellä, ei kyytiin (takakonttiin) mahtuisikaan kuin yksi pyörä 😅 Pelkällä maantiepyörällä en pärjää, koska esimerkiksi perheemme mökki sijaitsee pitkän hiekkatien varrella, jonne ei ole asiaa maantiepyörällä. Näin siis säästän tilaa ja silti säilytän mahdollisuudet vaikka millaisiin lenkkeihin.

Muutama testilenkki uusilla renkailla takana ja olen kyllä huomannut eron rullaavuudessa. Varsinkin mäessä sen huomaa kuinka pyörä suorastaan hyökkää alamäkeen. Sen verran uudet renkaat on poltellut että huollon jälkeen olen käynyt joka päivä polkemassa jonkun lenkin. Kuten huollossakin sanottiin: nyt vaan kovaa ajoa 😎

Tästä tulee kyllä upea pyöräilykesä! 🤩😎

One thought on “Gravelista maantiepyörä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: