Takana on 4 oireetonta viikkoa koronatartunnan jälkeen. Neljä piinaavan pitkää viikkoa. Välillä on ollut parempia päiviä ja välillä taas on tuntunut että olo meni taaksepäin. Ensimmäinen viikko meni käytännössä kävellessä ja siltikin keuhkoihin sattui. Syke nousi samantien ja jouduin kävelemään etanavauhtia, jotta syke pysyisi jotenkin hanskassa. Koira tosin tykkäsi tästä, koska sillä oli paremmin aikaa nuuhkia viestejä tienvarressa. Toisella viikolla kokeilin kävelyn lisäksi uintia ja kävin pyörätunnilla. Sykkeet nousivat edelleen liian nopeasti ja lihakset menivät hapoille helposti. Uinti tuntui ahdistavalta, koska hengitys on vapaauinnissa muutenkin heikkouteni ja hengenahdistus ei sitä ainakaan helpottanut. Kädet hapottivat 10 minuutin uinnin jälkeen, joten olo oli kaukana normaalista. Kolmannella oireettomalla viikolla jatkoin pöyrätunneilla käyntiä, mutta sen lisäksi en tehnyt muuta kuin kävelyä. Kolmas viikko alkoi olemaan jo vähän parempi, mutta silti sykkeet nousivat nopeammin kun normaalisti ja olo ei ollut vielä normaali. Juoksua en ole vielä edes viitsinyt kokeilla, koska siinä terveenäkin sykkeeni nousevat helposti, joten tässä tilanteessa ollut turha edes kokeilla. Eikä ole kyllä huvittanutkaan yhtään, juoksu kun on triathlonlajeista ”inhokkini”.
Nyt olen ollut oireeton 4 viikkoa ja ohjeistuksen mukaan voin palata normaaliin treeniin, mikäli olo sen sallii. Tein tällä viikolla ensimmäiset lähes normaalin tehon pyörätreenit ja kyllähän se melkein normaalilta tuntui. Treeninä oli ”sweet spot” -harjoitus, jossa siis syke pidetään pikkaisen alle anaerobisen kynnyksen ja siinä se kyllä pysyikin niillä tehoilla millä pitikin. Treenin jälkeen kyllä tuntui tavallista enemmän jaloissa, mutta se voi johtua harjoituksen puutteestakin. Pääsiäisen aikaa ajattelin myös kokeilla juoksua ensimmäistä kertaa sairastelun jälkeen ja tavoitteena olisi myös käydä uimassa. Haaveena on myös avata ulkopyöräilykausi.
En ole varmaan ikinä tehnyt näin varovaista paluuta treenin pariin sairastelun jälkeen kun mitä nyt tein. Jos olen täysin rehellinen, ilman koronadiagnoosia olisin tuskin jaksanut kuunnella kehoani näin tarkasti, vaan olisin aloittanut normaalit treenit jo paljon aiemmin, vaikka olo olisikin ollut kaukana normaalista. Ehkä tästä voisin ottaa opikseni sen, että oli se sairastelu sitten minkä tahansa viruksen tai pöpön aiheuttama, paluu treeniin kannattaa tehdä rauhassa asteittain ja ensimmäisten viikkojen ajan seurata omaa olo tavallista tarkempaan. Toivon mukaan näillä eväillä vältyn sairastelukierteeltä.
Ainiin, tulipahan tässä välissä myös 1 vuosi blogille täyteen ja samoihin aikoihin myös 10 000 kävijän raja rikkoutui! 🎉 Kiitos kaikille lukijoille!
Tavoitteena huippukunto 