Sähkömaastopyöräily onkin urheilua!

Tarkoituksena oli pitää lepopäivä ja vähän kevyesti liikkua. Niimpä tein kaverini kanssa sähkömaastopyörätreffit, koska ajttelin että hei, sehän on kivaa ja leippoisaa ulkoilua, koska pyörän sähkömoottori tekee kaiken työn puolestani! Olen aiemmin ajanut Oton sähkömaasturilla muutaman kerran ja enimmäkseen tiellä tai helpoilla metsäteillä. Silloin se onkin leppoisaa touhua eikä sykkeet nouse oikeastaan yhtään sen enempää kuin kävellessäkään. Tämän takia minulla on ollut mielikuva, että sähkömaastopyöräily on laiskureille, eikä sitä kannata ainakaan liikuntamielessä harrastaa. Voi kuinka väärässä olinkaan! 😅

Kaverini Kaisa on kokeneempi maastopyöräilijä, joten hän lupasi viedä minua helpoille, alottelijalle sopiville reiteille. Suurimmaksi osaksi menimmekin ihan helpohkoja reittejä, mutta matkalla oli todella vaativiakin kohtia, kuten irtikivisiä jyrkkiä ja pitkiä ylämäkiä sekä kapeita ja kivisiä mutkapolkuja alamäkeen. Vältyin suuremmilta haavereilta, tosin kaaduin kerran pyörän kanssa ja lisäksi liukastuin kerran kun joudun taluttamaan pyörän haastavan mäen ja liuimme pyörän kanssa yhdessä alamäkeen. Kerran veinasin myös ajaa alamäessä puuta päin kun isoon kiveen osunut takarengas heitti minut ja pyörän epätasapainoon. Muutamat mustelmat ja ruhjeet siis käsissä mutta eihän niitä lasketa. 😅

Kyllä ihan treenistä meni tämä pyöräily, vaikka sähkö olikin auttamassa! Sykkeeni huiteli haastavissa kohdissa n. 170 bpm ja keskisykekin koko reissulle oli 139 bpm. En ole edes tajunnut, miten kokonaisvaltaisesti kroppaa joutuu maastossa ajaessa käyttämään. Vaikeampien kohtien jälkeen olin ihan puhki ja samaa voi sanoa myös näin päivän jälkikäteen: Sekä jaloissa että käsissä tuntuu. Myös jos kalorinkulutusta katsotaan, niin 2h 20 min kulutti 1011 kcal, joka tarkoittaa että kulutusta tuntia kohti on yli 430 kcal. Tämä vastaa siis samanlaista kulutusta kun esimerkiksi maantiepyöräilyssä, uinnissa tai kuntosalilla.

Maastopyöräillessä on myös oltava valppaana kokoajan ja tiedettävä missä eturengas, takarengas ja polkimet menevät, muuten käy köpelösti. Jos maantiellä saa vain uppotua ajatuksiin ja polkea menemään, joutuu maastossa oikeasti olemaan läsnä ja miettimään kokoajan seuraavaa askelta ja suunnittelemaan miten edessä olevasta esteestä selvitään (hengissä). Tämä on todella kivaa silloin, kun oikeasti haluaa vain päästä irti arjesta ja saada ihan muuta ajateltavaa.

Sen verran kivaa touhu oli, että aloin katselemaan itselleni omaa sähköpyörää. Oton pyörällä kyllä pääsee hyvin, mutta se on vähän liian iso minulle ja lisäksi haluaisin täysjousitetun selkävaivojeni takia. Tällä hetkellä sähkömaastureiden saatavuus on vain todella heikkoa, joten omaa joutuu todennäköisesti odottamaan ensi vuoteen, tai ainakin syksyyn..