Enää viikko ensimmäiseen triathloniin, huhhuh. Aloittaessani viime keväänä treenit ekalle triathlonilleni kaikkein eniten vatsanpohjaa väänsi uintiosuus. Tätä ei helpottanut se, ettei treenaamaan päässyt heti, koska uimahallit olivat koronan takia kiinni, eikä luonnonvesissäkään vielä oikein tehnyt mieli polskia. Aloitin siis uintitreenit kun kesä oli jo aika pitkällä. Lähtökohtani uintiin oli, että pysyin kyllä pinnalla, mutta vesi elementtinä hirvitti. Varsinkin järvivesi, kun vastaan voi tulla ihan mitä vaan uppotukeista vesikasveihin. En ole myöskään pitänyt päässäni uimalaseja teinivuosien jälkeen ja jo pään pitäminen veden alla uimalasien kanssa tuntui ahdistavalta. Tämän takia loppukesän treenit ovat keskittyneet aika paljon uintiin, jotta oma uintivarmuus lisääntyy ja vesikammo helpottaisi.
Aiemmassa postauksessa kerroin, että ystäväni Minna katsoi vähän tekniikkani perään. Minnan tekniikkatreenien jälkeen uinti onkin alkanut sujua ihan eri tavalla. Vapaauinti ei vielä kulje niin rennosti, mutta rintauinti menee jo mielestäni hyvin. Altaassa rinuri on mennyt jo keskivauhdilla 2:20-2:30 min/100m, mikä on jo aika hyvin tälläiselle kokemattomalle uimarille.
Kun varmuus altaassa alkoi löytyä, päätin siirtyä avovesiin. Ennen avovesiin siirtymistä piti vielä yksi hankinta tehdä, nimittäin uimarin poiju. Poiju helpottaa uimarin näkemistä varsinkin veneistä ja se tuo myös lisäturvaa. Mökkimme luona on paljon moottoriveneliikennettä ja pelkkä uimarin pää ei näy jos on edes pientäkään aallokkoa. Lisäksi poijuun on hyvä nojailla ja pitää taukoa, mikäli sellaista tarvitsee. Suurin apu on kuitenkin henkinen: Kun tiedät, että väsyn tai paniikin tullen voit aina napata poijusta, ei paniikki tai väsymys edes pelota niin paljoa. Kertaakaan ei poijua ole vielä tarvinnut käyttää, mutta hyvä tietää että se seuraa perässä mikäli sitä joskus tarvitsen. 🙃
Kumma kyllä, avovedessä uinti pelotti minua vähemmän kun olin etukäteen ajatellut. Ehkä altaassa saatu varmuus ja kunnon kohoaminen auttoivat, mutta nyt tuntuu että uinti on triathlonin kolmesta lajista lempparini. Ainakin näin treenijaksolla, katsotaan mitä mieltä olen kisojen jälkeen. 🙈 Päätin myös, että aion ensimmäiset kisat vetää rintauintia, koska se on minulle tutumpi ja en oikein osaa vielä suunnistaa vapaalla. Lisäksi porukassa uiminen on sen verran vierasta, että koen että voin paremmin lutvia joukossa kun näen kokoajan mihin olen menossa.
Tein vielä viimeisen yhdistelmätreenin eilen. Ensin uinti + siihen heti perään juoksu. Aloitin uinnin ensimmäiset 600 m todella rauhaksilteen (kutsun tätä vauhtia mummovauhdiksi). Lopun 225 m kiristin kisavauhtiin. Vaikka isoin osa matkasta oli mummovauhtia, siltikin keskitahti jäi alle 3 min/100m. Hankin itselleni triathlonpuvun, joten juoksemaan pääsi suoraan uinnin jälkeen, kunhan vaan laittoi lenkkarit jalkaan. Oli ihanaa, miten ihmiset Hämeenlinnan Ahvenistolla kyselivät että mikäs tämä tämmöinen treeni oikein on ja sitten sainkin kannustuksia useammaltakin. Juoksun loppusuoralla tuli tuntemattomilta jopa loppukiri tuuletuksia. 😄
Nyt ennen kisoja vähän kevennetään, eli ei enää yhdistelmätreenejä, lähinnä muutama helppo pyöräily ja uinti alle ja ensi viikolla päästään kokeilemaan, että miltä lajien yhdistäminen tuntuu kisatilanteessa.
Vaikka puhunkin kilpailuista, en ole menossa kilpailemaan kuin itseni kanssa. Olen asettanut tavoitteekseni itselleni, että alle tunnin yhteisaikaan olen erittäin tyytyväinen. Koko kisassa on kuitenkin niin monta kysymysmerkkiä näin ensikertalaiselle, kuten uinti porukassa ja vaihdot, että olen tyytyväinen jo siihen että selviän maaliin. Ensi viikolla tiedossa kisaraporttia, kuulemisiin!
Tavoitteena huippukunto 