Minihiihtoloma oli juuri sellainen irtiotto arjesta mitä tähän väliin kaipasin. Pakkasimme kaverini Karon kanssa sukset ja lähdimme pidennetylle viikonloppureissulle Saariselälle tavoitteena hiihtää niin paljon kuin keretään ja jaksetaan. Ja tietty vähän myös lomailla. Koska lomaan oli aika vähän päiviä käytettävänä, otimme pakettimatkan Aurinkomatkojen kautta. Itsellenikin tuli vähän yllätyksenä, että Aurinkomatkat tekee nykyään reissuja myös pohjoiseen! Matka oli hinta-laatusuhteeltaan paras verrattuna omatoimimatkaan ja varsinkin kun olimme reissussa vain 4 päivää (3 yötä), on kiva että joku muu huolehtii lennoista, majoituksesta ja kuljetuksista ja itse saa vain keskittyä olennaiseen – eli lomailuun.
Saavuimme Saariselälle torstaina. Majoituimme Holiday Clubin saunallisessa huoneistossa, johon kuului myös aamupala. Luulimme saavamme kaksion, mutta huoneisto olikin kolmio, eli saimme kumpikin omat maakuuhuoneet. Sauna oli aika ehdoton tällä reissulla, sillä hiihdon jälkeen oli ihana mennä valmiiksi lämpimään saunaan. Myös pesukone tuli tarpeeseen, koska hikikamaa riitti! Kävimme torstaina nopeasti katsomassa lähiladut ja hiihdimme ”lämmittelykierroksen” eli vähän päälle 10 km. Kumpikin oli aika poikki matkustamisesta plus hirveä nälkä alkoi kolkutella. Illallisella kävimme Ravintola Rakkassa ja sitten pitikin jo mennä yöpuulle ja valmistautumaan seuraavan päivän päälenkkiin.
Perjantaina pakkasimme aamupalan jälkeen eväät ja vaihtovaatteet reppuun ja lähdimme tekemään vähän pidempää lenkkiä. Aloitimme Saariselältä ja otimme suunnaksi Rumakurun. Meitä yllätti kuinka mäkistä maasto oli. Silmämääräisesti saattoi näyttää että mentiin tasaisella, mutta hiihto tuntui silti todella raskaalta. Ihmettelimme, että miksi ihmeessä tulimme ensimmäiset 5 km niin hitaasti, kunnes katsoimme jälkikäteen että olimme nousseet kokoajan 😅 Pidimme ensimmäisen pysähdyksen Luulammen kahvilassa, joka ennakkotiedoista poiketen olikin auki. Munkin ja limun voimalla jaksoimme lähteä kiipeämään Kiilopään päälle. Nousu yllätti pituudellaan, samoin tuuli ja tuiverrus vaan lisääntyi mitä korkeammalle pääsimme. Loppunousu meni kyllä ihan kävelyksi suksilla, varsinkin kun nousu vaan jyrkkeni huippua kohti. Saimme kuitenkin piristystä vastaan laskevista hiihtäjistä: Muutamalla on niin leveä hymy kasvoilla että ihan nauratti 😄 Sama laskun huuma oli meilläkin pian edessä.
Tunnin kiipeämisen jälkeen olimme vihdoinkin Kiilopään huipulla. Huipulta näki pitkälle ja fiilis oli aivan mahtava kun olimme pitkän nousun selättäneet. Mutta pakko kyllä sanoa että se vaati veronsakin: Kummankin reidet oli aikalailla hapoilla kun pääsimme huipulle. Onneksi sitten koitti se hauska osuus: Huipulta alas laskettelu. Lasku Kiilonpään tunturikeskukselle päin oli onneksi parissa osassa, eikä tarvinnut koko laskua kerralla tehdä. Ensimmäinen osuus oli aika jyrkkä, mutta onneksi suht suora. Siinä kohtaa taisimme saada maksimivauhdit 45 km/h. Muutaman pienemmän laskun jälkeen oli vielä loppulasku, jossa kumpikin meinasi 40 km/h vauhdissa kaatua kun yllättäen ladulla olikin ajanut moottorikelkka. Onneksi moukilla oli tuuria mukana ja kumpikin pysyi pystyssä 😅 Mutta mahtavan adrenaliinipiikin kyllä sai kun kovaa vauhtia tuli rinnettä alas! Jos kiipeäminen ja pitkät laskut ei pelota niin suosittelen ehdottomasti kiipeämään Kiilopään huipulle.
Kiilopään tunturikeskukselta jatkoimme matkaa Sivakkaojan laavulle, jossa oli tarkoitus paistaa evääksi ottamamme makkarat. Tässä vaiheessa matkaa oli kertynyt noin 20 km. Väkeä oli mukavasti liikkeellä ja saimmekin jatkuvasti uutta juttuseuraa, niin klapeja tuovasta moottorikelkkailijasta kuin kanssahiihtäjistäkin. Kaikki oli lomafiiliksissä ja kokemuksia hyviksi havaituista laduista jaettiin. Moottorikelkkailija myös paljasti, että hän oli mäessä näkemiemme jälkien tekijä, hän oli nimittäin yhden turistin joutunut Kiilopäältä hakemaan kun oli loukannut itsensä. Hyvä muistutus siitä, että hiihtäessäkin voi sattua. 🤕
Kun makkarat oli paistettu, oli aika suunnata kohti hotellia. Kotimatkalla teimme kuitenkin muutaman mutkan vielä ja lopulta päivän hiihtosaldo oli 36 km. Viimeiset kilometrit oli kyllä aika tervaa, varsinkin viimeiset nousut. Onneksi lopussa oli myös pari pitkää laskua, joissa sai levättyä. Tämä oli meille kummallekin pisin hiihto ikinä ja en voisi olla meistä ylpeämpi! Varsinkin kun matkalla oli tunturille kiipeäminen, eikä matka muutenkaan ollut mikään tasaisin reitti. Nousua tuli melkein 600m matkan aikana ja hiihtoon meiltä kului noin 5 tuntia.
Illaksi olimme varanneet yksityisen saunavuoron ja avannon Laanilan kievarista. Hiihdon jälkeen oli kyllä ihana rentoutua 2 tuntia saunan ja avannon muodossa. Laanilan kievarilta sai myös ruokaa ja päätimme jäädä saunan jälkeen syömään. Ruoka oli todella hyvää ja viinilista oli yksi laajimmista mitä olen Suomessa nähnyt. Iso suositus Laanilan kievarille!
Lauantaina olikin sitten vähän haastavampi hiihtokeli edessä. Lunta tuli ja osaa laduista ei oltu keretty avaamaan kun lähdimme aamupäivästä ladulle. Pääladut olivat hyvässä kunnossa, mutta halusimme mennä vähän syrjäisemmille laduille tällä kertaa. Matkalla pysähdyimme myös laavulle syöttelemään kuukkeleita. Lihakset olivat kummallakin aika kipeät edellisestä hiihdosta ja kelin ollessa raskas, ei hiihtokilometrit olleet lauantaina kuin ”vain” reilu 15 km. Kokeilimme kuutamoladun ja se oli kyllä todella kivaa ja vaihtelevaa maastoa!
Loppu lauantaista pyhitettiinkin sitten vähän rennompaan meininkiin – muutama minttukaakao ja hyvää ruokaa ja viiniä. Kävimme myös testaamassa paikallisen panimon livemusiikin. Oli todella kivaa kuulla parin vuoden tauon jälkeen ihan ikiaitoa livemusiikkia!
Sunnuntaina muutama viinilasi ja minttukaakaot tuntuivatkin sitten vähän olossa. Kummallakin alkoi myös flunssa puskea päälle. Näimme parhaaksi tehdä vain lyhyen ja leppoisan lenkin lähimaastossa. Ladulle oli silti päästävä, eli voisi sanoa että jonkinmoinen riippuvuus tässä on syntynyt. Hiihtokilometrejä reissussa kertyi 66 km yhteensä. Aika kova lukema kahdelle kuntohiihtäjälle, sanoisin.
Viimeisessä laskussa tuli kyllä haikea fiilis – ladut Saariselällä ovat kunnoltaan, profiililtaan ja maisemiltaan niin ihanat, etten olisi millään halunnut lähteä ladulta pois. Tälläisiä latuja ei vain yksinkertaisesti ole etelässä. Olen ollut aika arka laskemaan mäkiä, mutta täällä laskutkaan eivät pelottaneet, vaikka ne välillä olivat aika pitkiä ja/tai jyrkkiä. Latu-urat olivat niin hyvät että itse ei tarvinut tehdä oikeastaan muuta kun ottaa hyvä muna-asento ja antaa suksien viedä. Tänne on päästävä vielä uudestaan!
Ps. Kuvien lisäksi pääset reissun tunnelmiin tekemästäni Reelsistä. Aika kivat ladut, eikö?
Tavoitteena huippukunto 