Mitä päivän aikana tulee tehtyä ja syötyä?

My day -postauksia on näkynyt muissa blogeissa ja sen innostama päätin itsekin vähän kirjata ylös omia touhujani päivän aikana. Tässä postauksessa on kuvattuna keskiviikko 9.6. eritoten syömisten ja liikunnan kautta. Päivä kuvaa hyvin normaalia arkipäivääni ja oikeastaan ainoa mikä päivissä vaihtelee, on illan liikunnat.

Klo 7:30 – herätys

Kellon mukaan unta oli tullut 8 h 25 min. Olen nukahtanut 22:58 ja herännyt kellon mukaan 7:32. Tykkään seurata untani ja yön aikaista palautumista kellolla, koska siitä saa hyvää insightia päivän treenien ja ohjelman suunnitteluun. Jos unta on ollut kovin vähän, eikä bodybattery ole yön aikana lataunut, on turha suunnitella päivälle kovin raskaita tai pitkiä treenejä. Tietenkään kellon lukuihin ei voi absoluuttisina lukuina luottaa, mutta ne antavat hyvää suuntaa oman hyvinvoinnin pohdiskeluun.

Aamupalavohvelit

Klo 7:45 – aamupalavohvelit ja kahvi kauramaidolla

Tämä on valikoitunut lemppari aamupalakseni! Resepti löytyi Nannan ruokavaliosta ja on jäänyt ruokavaliooni pysyväksi osaksi. Aina ei aamuisin ole aikaa paistaa vohveleita, mutta käytännössä aina kun on aikaa, teen vohveleita aamupalaksi. Vohveleihin tulee banaani, kananmunaa, kaurahiutaleita ja kauramaitoa. Päälle laitan maapähkinävoita ja tuoreita marjoja. Tämän aamupalan takia aamulla sängystä nouseminen ei tuota ongelmia. 🤤

Klo 8:15-11 – töitä kotitoimistolta, pari palaveria

Klo 11 – nopea lenkki (20 min) koiran kanssa

Koitan käyttää kaikki mahdolliset raot työpäivän aikana nopeisiin ulkoiluihin, jotta työpäivä on muutakin kuin 8 tuntia samalla tuolilla istumista. Toimistolla liikuttua tulee huomaamatta enemmän, joten etäaikana on pitänyt tehdä töitä sen eteen, ettei vain istuisi koko työpäivää työhuoneessa. Nyt kun kelitkin on niin upeat, tauot haluaa mielellään pitää ulkona ihanassa auringonpaisteessa.

Lounassalaatti

Klo 11:30 – lounassalaatti

Etäpäivinä tulee lounaaksi syötyä mitä jääkaapista löytyy (olen todella huono ennakoimaan). Ja jos jääkaappi on tyhjä, onneksi on Wolt. Yritän parantaa tapojani ja suunnitella syömiset ja ruokaostokset etukäteen, mutta varsinkin näinä viikkoina kun olen yksin (Oton jääkiekkotreenit jo alkanut), en osaa yhtään suunnitella lounaita. Niimpä tälläkin kertaa lounaaksi valikoitui sitä, mitä jääkaapissa sattui olemaan. Toisaalta tämä on opettanut, että jo muutamista aineista saa kyhättyä vaikka mitä. Sen takia erilaiset jämistä valmistetut salaatit ja poke bowlit ovat suosikkilounaitani, eikä niihin kyllästy, kun joka kerta sisältö vähän muuttuu. Tällä kertaa mukaan lensi salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa, kevätsipulia, pestopastan loput, vuolukanaa, fetaa ja raejuustoa. Kastikkeeksi heitin päälle vähän oliiviöljyä, merisuolaa ja mustapippuria. Omnom!

Iltapäiväkahvit töiden lomassa ulkona terassilla.

Klo 11:50-16 – työt jatkuu, pari palaveria ja yhden excelin kanssa painimista

Klo 16 – välipala töiden lomassa

Jos lounaat jäävät helposti arjessani jalkoihin, välipalat ovat vieläkin surkeammassa asemassa. Tällä kertaa välipalaksi sattui banaani ja ruisleipä. Vastailin samalla muutamaan keskusteluun Slackissa, ja tästä(kin) pitäisi päästä eroon. Ruokailuihin olisi hyvä keskittyä kunnolla, eikä vain närppiä muun touhun lomassa.. Ruisleipä tuli hotkaistua muutamalla haukulla ja banaanin otin mukaan autoon, kun lähdin ajamaan kohti tallia. Tallimatkani on tällä hetkellä 45 minuuttia suuntaansa, joten siinä välillä on hyvin aikaa syödä välipalaa, kuunnella äänikirjaa, hoitaa palavereita… Yleensä automatkat menee kuitenkin radion tahtiin laulaessa tai mielikuvituskeskusteluita päässäni käydessä. 😅

Klo 16:15 – työpäivän lopetus ja lähtö tallille

Klo 17-18:30 – puuhailua tallilla ja ratsastus (40 min)

Voihan kesä ja kärpäset! Helteet toivat tallille paarmat ja miljoonat kärpäset kiusaamaan nelijalkaisia ystäviä. Hevoseni ystävineen ovat kesät yötä päivää laitumella ja tämän takia heidät on myös suojattava asiallisesti sekä auringolta, että ötököiltä. Varsinkin jättimäiset hevospaarmat tekevät todella pahaa jälkeä ja bakteereita levittävät kärpäset eivät yhtään helpota hevosten oloa. Tämän takia Konsta on kesän pahimmat ajat kärpäshupussa ja seeprakuvioidussa ötökkäloimessa (joku tutkimus joskus väitti että seeprakuviointi vaikeuttaisi paarmojen laskeutumista ja näin estäisi niitä kiusaamassa hevosta). Paarmat kiusaavat myös ratsastettaessa, joten tämän päivän liikutus oli hyvin lyhyt mutta tehokas. Heti jos vähänkin erehdyit kävelemään, niin paarmat hyökkäsivät kimppuun. Konsta pääsi liikutuksen jälkeen takaisin kavereiden kanssa laitumelle nauttimaan kesästä.

Klo 19:30 – illallinen

Illalliseksi päätin hyödyntää toissapäivän riisit ja kokkailla siihen kastike. Kastikkeeseen tuli kasviksia (parsakaali, punasipuli, kesäkurpitsa, paprika, chili, vihreä papu), Quornia ja kookosmaitoa. Mausteeksi vähän suolaa, pippuria ja currya. Todella nopea ja herkullinen ruoka. Hankimme riisinkeittimen pari vuotta sitten, eikä kyllä ole tarvinnut katua. Riisinkeitin on oikeastaan ainoa ”turhake”, jota meidän kodissa käytetään lähes viikottain.

Klo 20:30 – juoksulenkki

Annoin hetken mahan laskeutua ja lähdin sitten pikaiselle iltalenkille. Iltaa kohden lämpötilakin oli jo hieman laskenut, joten urheilukin tuntui mukavammalta kun hiki ei tule jo pelkästä paikalla olosta. Juoksukuntoni oli melko huono kun aloitin juoksun huhtikuussa. Ehkä juuri siksi tämän päiväinen lenkki toi hymyn kasvoille: Juoksin melkein 30 minuuttia PUTKEEN! Vauhti ei ole päätä huimaava, mutta se että pystyin juoksemaan yhtäjaksoisesti noin pitkän ajan, on jo jotain! Teen alkuun aina nopeat verryttelyliikkeet jaloille ja keskivartalolle, sitten kävelen 5 minuuttia ja sitten onkin juoksun vuoro. Olen tähän asti tehnyt juoksu-kävely-vuorottelua ja tämä oli oikeastaan eka kerta kun kokeilin juosta koko matkan. Kyllä kymppi menee jo loppukesästä, luotto on ainakin kova!

Iltalenkki

Klo 21:05 – loppuverkka kävellen koiran kanssa 20 min

En saanut Hugoa lähtemään juoksulenkille mukaani, joten kävin maastonakin kanssa vielä oman lyhyen lenkin, joka meni samalla myös hyvin juoksun loppuverryttelystä.

Klo 21:45 – iltapala

Aamupalan jälkeen iltapala on lemppari aterioitani. Jos muut ateriat tulee usein vähän hutastua, niin iltapala on omaa aikaa, jolloin saa istahtaa alas ja rauhoittua pikkuhiljaa nukkumaanmenoa varten. Iltapalani on usein aika hiilaripainotteinen, koska olen huomannut, että nukun silloin paremmin, enkä herää jo puolen yön jälkeen hirveään nälkään. Tällä kertaa söin iltapalaksi kaksi ruisleipää (juustolla, meetvurstilla ja kurkulla), mandariinin ja rahka-jugurttia marjamyslillä ja mansikoilla. Rakastan ruisleipää ja se toistuu oikeastaan jokaisella iltapalalla. Ruotsissa asuessani kaipasin ruuissa eniten juurikin vanhaa kunnon ruisleipää. On jännä, miten se ei ole yleinen ruokalaji muualla maailmassa, vaikka onkin niin hyvää. 🤤

Klo 22:30 – nukkumaan

Oton ollessa kotona menen huomattavasti aikaisemmin nukkumaan. Kun olen yksin, jään kukkumaan ja katsomaan telkkaria myöhempään. Tällä kertaa onneksi kuitenkin jo puoli yhdentoista aikaan sammutin valot ja telkkarin. Tosin puhelinta taisin vielä hetken räplätä.. 🙈

Päivän numerot:

Askeleet: 17 389

Kalorit: 2588 kcal (1695 lepo, 893 aktiivinen)

2 vastausta artikkeliin “Mitä päivän aikana tulee tehtyä ja syötyä?

Vastaa käyttäjälle Miia Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: