Kerroin aiemmin aloittavani kevyen painonpudotus operaation johtuen Nightingale-mittauksessa saamastani terveysindeksistä. Olen kirjannut jo pidemmän aikaa kaikki syömäni ruuat ylös ja päätinkin nyt jakaa kokonaisen viikon myös teille arvon lukijat. Maanantai Arkipyhät – best. Itsenäisyyspäivä osui tänä vuonna arkipäivälle ja kaikki ilmaiset vapaapäivät otetaan ilolla vastaan! Pääsin siis aamusta heti tallille hevostelemaan ja lisäksi iltapäivällä vieläJatka lukemista ”7 päivän treeni- ja ruokapäiväkirja”
Avainsana-arkisto:ruokapäiväkirja
Mitä päivän aikana tulee tehtyä ja syötyä?
My day -postauksia on näkynyt muissa blogeissa ja sen innostama päätin itsekin vähän kirjata ylös omia touhujani päivän aikana. Tässä postauksessa on kuvattuna keskiviikko 9.6. eritoten syömisten ja liikunnan kautta. Päivä kuvaa hyvin normaalia arkipäivääni ja oikeastaan ainoa mikä päivissä vaihtelee, on illan liikunnat. Klo 7:30 – herätys Kellon mukaan unta oli tullut 8 hJatka lukemista ”Mitä päivän aikana tulee tehtyä ja syötyä?”