Kokoaikatyö ja liikunta

En usko että olen ainoa joka painii arjenhallinnan kanssa. 8 tuntia jokaisesta arkipäivästä menee jonkun muun palveluksessa, jotta voi kustantaa elämistään täällä pallon päällä. Tähän päälle vielä lisätään elämäntilanteesta riippuen muut arjen vaatimukset. Välillä se, että ehtii ja jaksaa treenata, vaatii aikamoisia ponnistuksia.

Pari viikkoa sitten eräs somevaikuttaja julkaisi somessa postauksen, jossa hän kertoi miten saa useat treenit sopimaan omaan kalenteriinsa. Loppuun hän vielä lisäsi kliseisen lausahduksen: jos mä pystyn – säkin pystyt. Aloin nähdä punaista. Tuollainen heitto jos mikä on omiaan lisäämään riittämättömyyden tunteita ja häpeää omasta ajanhallinnastaan. Monissa ”jos mäkin niin kyllä säkin”-heitoissa ei oteta huomioon sitä, että ihmisillä on hyvin erilaiset lähtökohdat niin taloudellisesti, mielenterveydellisesti kuin sosiaalisestikin. Hyvin toimeentulevaa somevaikuttajaa ei voi pistää samalle viivalle treenien suhteen tavallisen palkkatyöläisen kanssa, joka pahimmillaan saattaa jopa tehdä vuorotyötä ja painia arjessaan ihan erilaisen kuormituksen kanssa. Myös jos oma vartalo ei sovi perinteiseen urheilulliseen malliin, voi kynnys liikkua niinkuin haluaisi olla paljon korkeampi. On helppo huudella superaktiivisen arjen puolesta, kun on varaa palkata henkilökohtainen valmentaja, ostaa kalliita varusteita lajiin kuin lajiin, hankkia kuntosalijäsenyys, jne jne. Myös se helpottaa, jos ei tarvitse olla joka viikko 40 tuntia jonkun toisen palveluksessa. Kokoaikatyö muun arjen kanssa tuo omanlaisia haasteita treenien ajoittamiseen sekä tietysti omaan jaksamiseen.

Syy miksi aiheesta paasaan, on omat henkilökohtaiset kokemukset lähiviikkoina. Töissä on ollut todella stressaava vaihe menossa (tai no ainahan siellä on, välillä siihen vaan turtuu tai tottuu, mutta kuormitus on silti viikosta toiseen aika sama). Etätyö mahdollistaa omat harrastukset joustavasti mutta etätyö myös kuormittaa sosiaalista ihmistä eri tavalla kuin toimistolla olo. Hevosen ja koiran liikutukset, lumityöt, auton huolto ja muut pienet arjen jutut lisättynä stressaavaan työhön vievät väkisinkin omia voimavaroja treenaamisesta. Toisaalta liikunta tuo ainakin omalla kohdallani todella paljon myös energiaa ja on todella hyvä keino purkaa stressiä. Tunnistan myös etuoikeuteni: Minulla on varaa harrastaa, minulla ei ole huoltajan taakkaa, olen terve ja minulla on tukiverkosto ja ystäviä. Etuoikeuksistani huolimatta välillä arjen kuorma on liikaa ja silloin on hyvä vähän himmata vauhtia. Sen takia laitoin helmikuun ajaksi viikottaiset triathlontreenit tauolle. Harrastan nyt oman aikataulun mukaan ja niitä lajeja mitkä tuntuu hyvältä. Tällä hetkellä hiihto ja ratsastus antavat minulle energiaa ja niitä suorastaan hingun tekemään raskaan työpäivän jälkeen. Kuormittavassa tilanteessa onkin tärkeä löytää itselleen sopivia lajeja ja kuunnella, mitä keho oikeasti tarvitsee. Jollekin se voi olla jotain kevyttä, kuten joogaa, toinen taas saa energiaa kovempitempoisesta liikunnasta. Joskus myös ihan puhdas lepo tulee tarpeeseen.

Ollaan siis armollisia itsellemme arjen keskellä. Välillä on ihan ok ottaa vähän kevyemmin. Jos kynttilää polttaa molemmista päistä, se palaa aika nopeasti loppuun. Eikä kuunnella tai seurata niitä somevaikuttajia joilla ei selkeästikään ole minkäänlaista käryä työssäkäyvien arjesta!

Tsemppiä just sinne sun arkeen! ✨