Kuuntelin äänikirjana Susanne Valkeakarin ja Petteri Korkalan Löydä liikkunan ilo – liiku omalla tyylilläsi -kirjan. Olen aina liikkunut mielelläni ja koen liikunnan hyvin innostavana, mutta samalla tunnistan myös tietyntyyppisen liikuntajojoilijan itsessäni. Sen takia oli todella mielenkiintoista sukeltaa aiheeseen vähän uudesta kulmasta. Kirjassa käsitellään erilaisia liikkujatyyppejä ja sitä, miten jokaiselle tyypille on omia ominaisia tapoja motivoituaJatka lukemista ”Mikä liikkujatyyppi olet?”
Kategoria-arkisto:Yleinen
Tavoitteet vuodelle 2022
Alkuvuosi on tunnetusti tavoitteiden asettamisen aikaa. Olen vähän jopa vältellyt aihetta, koska alkuvuonna treenaamiseni on hakenut paikkaansa. Vielä marraskuussa tavoite oli todella selkeä – haluan suoriutua kunnialla maaliin perusmatkan triathlonista kesällä 2022. Sitten tuli kapuloita rattaisiin. Ensin iski koronan takia rajoitukset päälle ja se pisti triathlonin lajitreenit tauolle. Samaan aikaan työn puolella kuormitus alkoi ollaJatka lukemista ”Tavoitteet vuodelle 2022”
Vertailu – niin ihanaa mutta niin kamalaa
Tein itselleni yhden ainoan uuden vuoden lupauksen: Aktivoidun Stravan käyttämisessä ja teen näin poikkeusoloissa treenaamisestani yhteisöllisempää. Kun yhteiset treenit jäivät rajoitusten takia pois, huomasin myös että kun ”tilivelvollisuus” treeneistä jää pois, eikä ollutkaan enää treenejä kalenterissa normaalisti, oli niistä huomattavasti helpompi luistaa. Strava on suunniteltu omien treenien tallentamiseen, jakamiseen ja siinä on paljon sosiaalisia ominaisuuksia,Jatka lukemista ”Vertailu – niin ihanaa mutta niin kamalaa”
Vuosi 2021 pakettiin
Tammikuu Aloitin vuoden Suomessa, mutta pian tammikuun edetessä palasin silloiseen kotikaupunkiini Leksandiin, Ruotsiin. Pidin joululoman oikeasti lomaa myös kuntoilusta ja tarkasta ruokavaliosta. Treenit ja ruokavaliot olin hankkinut Hero Rookies -ohjelmasta. Joululoman jälkeen kävin salilla n. 2-3 kertaa viikossa ja tein kolmijakoista saliohjelmaa. Suomessa en ihan yhtä tiuhaan käynyt, koska huomasin että salien hygieniataso korona-aikana eiJatka lukemista ”Vuosi 2021 pakettiin”
Miksi liikun?
Viikon kestänyt flunssa vei sängyn pohjalle ja samalla tuskastelemaan sitä, ettei pääsekään treenaamaan. Ahdistus liikkumattomuudesta oli todellinen: olisi tehnyt mieli lähteä triathlontreeneihin ja lenkkipolulle terveydestä piittaamatta, mutta onneksi järki voitti. Sängyn pohjalla makoillessa oli myös aikaa pohtia omaa suhdettaan liikuntaan. Mikä minua tässä liikkumattomuudessa ahdistaa? Miksi oikeasti liikun? Näitä kysymyksiä päissäni pohtiessani oma ajatuksen kulkuniJatka lukemista ”Miksi liikun?”
Ilmoittautuminen ensimmäiseen triathloniin: check!
Sairastin viime viikolla ihanan kombon vatsatautia ja kuumetta ja siitä palautumiseen on mennyt kauemmin kun osasin odottaa. En muista hetkeen olleeni yhtä huonossa kunnossa, mutta onneksi se on nyt takana päin. Olo oli vielä alkuviikostakin sen verran heikko, että treenit oli aloitettava taas kerran rauhaksilteen. Treenannut olen joka päivä, mutta tehot olen pitänyt kurissa. Harmittaa,Jatka lukemista ”Ilmoittautuminen ensimmäiseen triathloniin: check!”