Korona-aika on ajanut ihmiset liikunnan suhteen kahteen leiriin: niihin, keiden aktiivisuus on noussut ja niihin, keiden aktiivisuus on laskenut. Itse huomaan kuuluvani vähän tilanteesta riippuen kumpaankin ryhmään. Vuosi sitten työni siirtyi kokonaan etämoodiin, joka toisaalta mahdollisti ihan uudella tavalla aikaa omiin harrastuksiin, kun aikaa ei enää kulunut työmatkoihin. Toisaalta taas kun hereillä olon ensimmäiset 8Jatka lukemista ”Arkiaktiivisuutta treenien lomaan”
Kuukausittainen arkistohuhtikuu 2021
Karanteeniarkea
Muutto takaisin Suomeen: Done. Muuttaminen on aina stressaavaa ja korona toi siihen omat pienet mausteensa. Tavaraa oli kertynyt niin paljon, että jouduimme tulemaan Ruotsista Suomeen kahdessa erässä: Otto lentäen lätkäkassien kanssa ja minä Hugon kanssa täyteen ahdetulla autolla. Jotta pääsi edes nousemaan laivaan, oli oltava dokumentti negatiivisesta koronatestistä. Testitulos katsottiin pariinkin kertaan ja vielä SuomenJatka lukemista ”Karanteeniarkea”
Vikat lenkit Leksandissa
Tämän kevään viimeisiä vedellään täällä Ruotsin kamaralla. Tottakai viimeisinä päivinä piti vielä käydä kiertämässä omat lemppari lenkit. Vaikka lähiseudulla onkin mitä upeampia ulkoilureittejä, on muutama noussut selväksi ykköseksi. Yleensä omat lempparit eivät ole niitä jotka lähtee omalta kotiovelta, koska nämä reitit on aikalailla kaluttu päivittäisissä Hugon ulkoilutuslenkeillä. Kuten kerroin motivaatiopostauksessani, pystyn pitämään omaa motivaatiotani paremminJatka lukemista ”Vikat lenkit Leksandissa”
Kehonhuoltopäivä
Jääkiekkokausi Leksandissa päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella ja tietenkin sitä tuli hieman ”juhlistettua” viikonlopun aikana. Olen aika orjallisesti treenannut tekemäni suunnitelmien mukaan, mutta tällä kertaa tuntui paremmalta unohtaa kaikki suunnitelmat ja tehdä jotain ihan muuta. Joskus parasta mitä voit itsellesi tehdä, on ottaa muutama lasi proseccoa hyvässä seurassa ja tanssia aamun pikkutunneille asti. On myös aikaJatka lukemista ”Kehonhuoltopäivä”
Ensimmäiset juoksuaskeleet
Lykkäsin pitkään juoksutreenien aloittamista, koska halusin lumiaikaan hiihtää kaiken mahdollisen vapaa-ajan (ja oikeasti teinkin niin, sillä yhden viikon ajan hiihdin JOKA päivä 🙈) ja heti kun laduille ei enää päässyt, kaivoin pyörän esiin. Syynä juoksun lykkäykseen on oma kärsimättömyyteni: En vain kestä aloittaa hitaasti vaan heti pitäisi päästä pitkään ja täysiä! En ole juossut kunnollaJatka lukemista ”Ensimmäiset juoksuaskeleet”
Miksi triathlon?
Siitä ei ole montaakaan vuotta kun kuulin Martina Aitolehden aloittavan treenit Ironman-kisoja varten. Silloin ajattelin, että kuka hullu haluaa lähteä vapaaehtoisesti kiduttamaan itseään tuollaiseen koitokseen? Nyt olen itse lähes samalla polulla aloittamassa treenit kohti ensimmäistä triathloniani. Mikä ihme pistää ihmisen pään niin sekaisin että haluaa vapaaehtoisesti lähteä piinaamaan itseä useita tunteja kestävään urheilusuoritukseen? Seuraavaksi listaanJatka lukemista ”Miksi triathlon?”
(Treeni)arkea Taalainmaalla
Asumme tällä hetkellä Ruotsin Taalainmaalla, tarkemmin pienessä kylässä nimeltä Leksand. Moni saattaa tunnistaa Leksandin näkkileipäpaketeista (kyllä, juuri niistä isoista pyöreistä, jotka sopii mainiosti myös pizzapohjaksi). Muutimme tänne elokuussa 2020 ja ihastuimme heti pieneen ja idylliseen kylään: Täällä kaikki ovat niin ystävällisiä ja auttavaisia, maaseutumaisemat vanhoine hirsirakennuksineen vievät ajatukset jonnekin kauas menneisyyteen ja upea mäkinen luontoJatka lukemista ”(Treeni)arkea Taalainmaalla”
Miten pitää motivaatiota yllä?
Kaikille varmaan tuttua: Ulkona keli on kaukana ihanteellisesti, liikunnan alkuinnostus on laantunut, vähän väsyttäisikin ja to-do-listalla on sata asiaa odottamassa. Silti PITÄISI jotakin tehdä, mutta mistään ei oikein löydy motivaatiota nostaa hanuria penkistä ylös. Välillä kannattaa kuunnella kroppaa ja oikeasti jäädä sohvalle lepäämään, mutta oman kokemuksen mukaan 90% näistä laiskotuskerroista on enemmän kiinni motivaatiosta kunJatka lukemista ”Miten pitää motivaatiota yllä?”
Matka kohti elämäni kuntoa voi alkaa!
Elettiin marraskuuta 2020. Elämää koronan tuomien rajoitusten kanssa oli jo yli puoli vuotta takana ja ties kuinka paljon edessä. Arki oli muutenkin muuttunut hyvin olennaisesti, sillä olimme poikaystäväni kanssa asuneet Ruotsissa elokuusta lähtien. Olo oli väsynyt, vetämätön ja raskas. Myös elopainoa oli päässyt kertymään kuin huomaamatta. Jotain oli tehtävä, koska kaikki tämä vaikutti yleiseen jaksamiseeniJatka lukemista ”Matka kohti elämäni kuntoa voi alkaa!”